Joulumieltä etsimässä

Näin on taas mennyt vuosi edellisestä ja vain parin yön kuluttua koittaa se monen odottama ihana jouluaatto. Joulu on ehdotomasti lastenjuhla, mutta myös me aikuiset voimme saada siitä monenlaista irti. Myös itse lukeudun, kylläkin hiukan hillityllä tavalla, jouluihmisiin ja yleensä innolla odotan tulevaa jouluaattoa. En niinkään lahjojen toivossa, vaan sen ihanan perinteisen tunnelman, hyvän seuran ja harvoin saadun hyvä jouluruuan merkeissä. Toki mainittakoon, että onhan niitä lahjojakin ihan kiva saada, on ihanaa tulla muistetuksi. Vaikkapa sitten ihan pienellä asialla. Lahjan ei tarvitse olla edes mitään materiaa, vaan se voi olla myös esimerkiksi hali tai ihan vaan hyvän jouluntoivotus.

En tiedä johtuuko sitten Anan lopetuksesta ja osittain varmaan senkin myötä palanneista osittaisista masennusoireista, mutta tänä vuonna joulumieli ei saapunut meidän kotiin. Ennen tätä viikkoa en ollut yhtäkään jouluun liittyvää asiaa tehnyt. Jouluun on pari yötä, mutta olo ei ole yhtään sellainen. Enpä minä muutenkaan ole mikään joulumielen suurlähettiläs, mutta on se pikku hiljaa herännyt, kun on kuunnellut joululauluja, menettänyt hermonsa joulukorttikuvien kanssa, polttanut kynttilöitä, laittanut jouluvaloja, siivoillut, hankkinut ja paketoinut lahjoja... Tämän vuoden osaltakin kaikista hienoista miltei omaperäisiksikin kutsuttavista ideoista huolimatta jäi suurin osa toteuttamisesta keskeneräiseksi. Osittain syyllinen tähän oli kyllä viime viikonloppuna pääni vaivana ollut kuume ja flunssa, jonka vuoksi energiaa joululahjoille ei jäänyt.

Siihen onkin tämän vuoden joulunalus jäänyt. Muutamaan lahjaan, joita piti alkaa viimein kerätä pikavauhtia kasaan, sillä jouluaattohan on jo ihan kohta. Yhtään jouluvaloa ei kuitenkaan asuntoni tänä vuonna ole saanut. Myöskin joululaulujen kuuntelu on jäänyt hyvin minimiin eikä tänä vuonna ole kenellekään jaettavaksi kunnollisia joulukortteja, sillä kun viimein sain kuin sainkin sen hitusen joulumieltä kaavittua jostan sen joulukorttikuvan verran, niin joulukorttien lähettäminen oli jo oikeastaan aivan liian myöhäistä, mutta nettiversio edes.

Tämän vuoden osalta on nyt myös koulu käyty ja joulujuhlakin on jo takana. Viimeinen yöjoulujuhla tässä koulussa oli pienellä porukalla järjestetty, mutta oikein hauska ja hienoa ohjelmaa olivat kaikki saaneet aikaan. Joulujuhla kuitenkaan myöskään ei liiemmin toiminut joulumielen nostattajana.

Huomenna on vielä kiireinen päivä edessä kaikenlaisen toiminnan, kuten koirien pesun, kaupassakäynnin ja kukkapaketoinnin merkeissä. Tänään sain jo kanien ja gerbiilien asumukset aika hyvälle mallille huomista varten.

Tänä vuonnakin joulua vietetään äitini luona koirien kanssa. Hyvää ruokaa ja seuraa on siis tiedossa! Tuleva joulu on Tixan ensimmäinen ja samalla minulle ensimmäinen moneen vuoteen ilman Anaa. Anan lopetuksesta on vain reilun kuukauden verran ja vanhat joulurutiinit painavat päälle tuoden muiston ja samalla myös kaipuun. Se on varmasti vähän sekoittanut pakkaa, mutta on vain otettava niskasta kiinni itseään ja keskityttävä luomaan meidän näköisiä joulujuttuja juuri tällä porukalla, mitä jäljellä on. Ja ehkä se on vain uskottava, että joulu tulee kyllä ilman sen suurempia jouluvalmisteluja ja samalla toivottavasti lopulta tulee se ihana joulumieli!

Oikein Ihanaa Joulunaikaa kaikille!

Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas

On aika avata uusi sivu elämälle. Blogin kirjoittaminen on jäänyt hyvin vähäiseksi viime vuosina erilaisten tekosyiden nojalla. Jo tuossa kesällä loin tämän blogipohjan uudelle nimelle ja osoitteelle, mutta alkua pidemmälle projekti ei vain halunnut ottaa edistyäkseen. Edelleenkin blogin ulkoasu on hyvin keskeneräinen, mutta pikkuhiljaa toivon sen edistyvän. Jos vanhoja juttuja haluaa käydä seuraamassa, klikkaa *tästä*. 

Tosiaan, paljon tapahtunut viime vuosina. Ja vielä enemmän ihan lähiaikoina. Olen itse henkilökohtaisesti ollut suuren tunnehirmumyrskyn keskellä, sillä jouduin tekemään elämäni kamalimman päätöksen ja päästämään parhaan ystäväni Anan pois. Ana oli Maailman Paras Ystävä minulle sen reilun 8 vuoden aikana, mitä ennätimme tuntea. Ana saa oman postauksensa vielä joku kerta. Mutta juuri nyt ei ole vielä sen aika.

Minä ja Ana

Jo ennen lopullista lopetuspäätöstä olin suunnitellut itselleni uuden koiran ottamista, sillä tiesin, ettei Analla ollut enää paljoa aikaa jäljellä. Omat rakkaat rotuni kiinanharjakoira ja kromfohrländer karsiutuivat pois rotuvalikoimasta, sillä tarkoituksenani oli ottaa koira rodusta, jolla on palveluskoiraoikeudet. Päälimmäisinä vaihtoehtoina olivat isäni innoittama saksanpaimenkoira ja toisena vaihtoehtona jo pitempään mielessä pyörinyt mudi. Olin kesällä laittanut jo alustavan pentuvarauksen eräästä lupaavasta mudipentueesta sillä ajatuksella, että tästä pentueesta kyselyitä olisi kyllä paljon ja jos en omaa pentuani saisi tästä pentueesta, niin maailman loppu se ei olisi, sillä minulla ei ollut asian kanssa mikään kiire. Samaan aikaan olin ihastellut myös toista lupaavaa pentuetta, jossa emänä oli aiemmin suunnitelemani pentueen tulevan emän sisko. Tämä pentue vain sattui osumaan itselleni huonoon ajankohtaan.

Elämä kuitenkin päätti lopulta toisin ja vaikka päätös Anan lopetuksesta oli jo tehty tälle syksylle, oli sen lopullistaminen hyvin raastavaa. Ana lopetettiin torstaina 3.11.2016 ja pennun kävin hakemassa kotiini saman viikon sunnuntaina. Taistelin ajatusta vastaan, mutta lopulta päädyin siihen ratkaisuun, että pennun ottaminen juuri tähän väliin olisi lopulta paras ratkaisu kaikkien kannalta. Niin saapui pienisuuri musta mudinarttu Mustantassun kennelistä Mikkelistä. Nimekseen tämä myyräeläin sai Tixa.

Tixa

Anan lopetuksen jälkeen myös Zodan pää oli hyvin sekaisin. Sen elämän suurin valo oli poistunut ja sen oli kaikkine epävarmuuksine nyt selvittävä omilla jaloillaan. Ja lisäksi se oli saanut seurakseen jonkin tuollaisen mustan raivostuttavan pennun. Meillä kenellekään ei ollut alkuun helppoa.

Zoda syksyllä

Pikkuhiljaa arki on alkanut kuitenkin lutviutumaan. Mennään päivä kerrallaan. Nyt Zoda jo sietää pentua ihollaan ja leikkiikin jopa välillä sen kanssa. Ongelmat ei totta totisesti ole vielä ohitse, mutta eiköhän ne ajan kanssa ala selvitä. Päivä kerrallaan.

Tämän koirapuolen lisäksi päänvaivaa on tuottanut viimeinen vuosi lukiossa. Tosiaan neljäs ja toivottavasti viimeinen lukiovuosi on nyt menossa, enkä vieläkään ole täysin varma siitä, että selviänkö täältä pois neljässä vuodessa. Saatika sitten, että tietäisin minne lähteä lukion jälkeen. Elämä on siis vielä täynnä mysteerejä. Toukokuun lopussa on kuitenkin muutettava pois nykyisestä asunnosta, joten jotenkin asioiden täytyisi alkaa selvitä, mutta ehkä nekin, pikkuhiljaa...

Tervetuloa kuitenkin seuraamaan meidän elämää!